Tyttäreni Nelli Valpuri kuoli 27.09.2008. Hänen elämänsä oli ollut hyvin raskasta mielenterveysongelmien ja päihderiippuvuuden vuoksi jo vuosia. Hän päätti lakata elämästä.....Vaikka me läheiset kuinka rakastimme, yritimme auttaa ja tukea, niin emme kyenneet häntä pelastamaan. Tässä blogissa muistelen ja kerron hänen elämästään sellaisena kuin sen näin ja koin. Kerron myös suruun ja menetykseen liittyvistä tunteista ja kokemuksista.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

SYNTYMÄPÄIVÄ

26 vuotta sitten olin onnellinen äiti. Minulla oli suloinen pari vuotias poika ja olin suuri synnyttänyt ihanan pienen ja terveen tyttären:). Nelli Valpuri syntyi kovana pakkastalvena. Sää oli samankaltainen kuin nyt. Hän oli reipas, iloinen ja vilkas vauva......ei juuri halunnut nukkua. Liekö ennakoinut jo tulevia ongelmia. Olen usein miettinyt, että oliko unettomuus yksi syy Nellin sairastumiseen......Unirituaaleihin liittyy monia suloisia muistoja. Satujen lukeminen oli tietysti hyvä tapa saada unta houkuteltua, kunhan ei ollut liian jännittävä tarina. Usein piti kertoa ja selittää asioita. Nelli halusi tietää kaiken hyvin pienestä pitäen. Hänellä tuntui olevan kova kiire oppia uutta  koko ajan. Alle kouluikäisenä ja vielä ala-koululaisenakin, kun sadut eivät enää illalla ollet niin mieleisiä, hän pyysi aina minua tai isäänsä silittämään selkää......se oli lämmin ja turvallinen hetki meille molemmille:). Sitten uni saattoi tulla.....Muistan vieläkin jokaisen pienen mutkan ja kohouman  kapoisessa lapsen selässä.

Etsin kuvaa Nellistä pikkuisena. Kamalan vaikea tehtävä! En oikein pysty katselemaan nyt niitä kuvia. Vuosi sitten oli helpompaa, kummallista kyllä. Suremisessa ei näytä olevan sääntöjä. Mieli poukkoilee ja kestää erilaisia asioita ihan omaan tahtiinsa. Lisäksi minulla on vanhoja paperikuvia laatikoittain. En ole saanut laitettua niitä juurikaan albumeihin. Kuvien skannaaminen alkaisi olla tarpeellista, koska vanhojen kuvien värit alkavat muuttua. Halusin laittaa tämän kuvan puolivuotiaasta Nellistä, koska hän on siinä niin iloinen oma itsensä....ja kurottaa minua kohti:) Kuva on hieman kärsinyt matkan varrella, mutta voi kuinka suloinen hän on!

Kunhan pakkanen hieman hellittää ( -28 ), lähden viemään 26 punaista ruusua haudalle ja sytytän kynttilän.
Voi minun pientä kultaa......kauhea ikävä.....

Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
- "Puh", hän kuiskasi.
- " No mitä?"
- "Ei mitään", sanoi Nasu ja otti kiinni Puhin käpälästä.
_ "Tarkistin vain, että olet siinä."  
                                     - Nalle Puh

3 kommenttia:

  1. Tunteet ovat tuttuja. Voimahalaus sinulle, Eija.

    VastaaPoista
  2. Hyvää syntymäpäivää teille, kaikesta huolimatta. Tunnistan nuo valokuvien katsomisen vaikeudet. Minäkään en ole pystynyt katsomaan Lapseni lapsuuskuvia koko tänä toisena vuonna kuoleman jälkeen. Rakkaus repii ikävissään syvältä...

    ((Halit))

    VastaaPoista
  3. Itkin päivällä, kun keskustelin puhelimessa ensimmäistä kertaa serkkuni kanssa. Hän on menettänyt kaksi aikuista lastaan vajaassa vuodessa.

    Itkin juuri äsken, kun luin kauniin kirjoituksesi.

    Halauksin.

    VastaaPoista