Talvi, pimeys ja Nellin syntymäpäivän lähestyminen saa minut miettimään vain enemmän kaiken merkitystä ja ikävöimään. Kuorma kasvaa samaa tahtia kuin lumipeite hautakivellä. Epäoikeudenmukaisuus raivostuttaa ja surettaa. Tuntuu pahalta, että samanlaisia kohtaloita tulee lisää koko ajan, kun " säästetään" tai muuten vain ei saa apua sairaille läheisilleen. Vaalit lähestyy, jolloin kaikilla on ystäviä ja parannusten lupaajia....Suomi on rikkaampi kuin koskaan ja silti täällä ei enää huolehdita niistä, jotka apua tarvitsevat! Ei lapsista, vanhuksista, nuorista tai uupuneista aikuista.Vauraus kerääntyy pienelle osalle kansaa ja itsekkyys lisääntyy sitä mukaa....
Niin se on, ei siitä pääse. Anoppini, joka menetti kolme lasta sanoi, että tuska helpottaa ajan myötä, vaikka ikävä jää...
VastaaPoistaLämmin halaus sinulle, Eija. Suru on meillä lapsensa menettäneillä lopun elämäämme ja sydämessämme aukko. Juhlapyhät ja merkkipäivät varsinkin ovat vaikeita, vaikka itku ei enää ole ihan jokapäiväistä. Kaipaus ei koskaan lakkaa. Ilo ja huoli lapsenlapsista kantaa pahimman yli minut, vaikka koskaan ei enää ole odotusta, on vain kaipaus.
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta ja jaksamista sinulle.
Kaksi vuotta on lyhyt aika, usein tuntuu että niin on neljäkin.
VastaaPoistaOnneksi on jo paljon myös hyviä päiviä, onnellisia hetkiä - ne antavat taas uskoa elämään.
Eteenpäinhän tätä on vain elettävä.
Hyvää alkanutta vuotta ja paljon lohtuhetkiä talveesi!
Lämpimät kiitokset teille kaikille, jotka jaksatte seurata blogiani ja osallistua kommentoimalla:) Itse en ole jaksanut paljoakaan seurata muiden kirjoittelua...toki käyn ölukemassa, mutta kynnys kommentointiin on aika korkea. Ei vain aina jaksa:( Uusi vuosi ja kaunis sää on saanut jo pikkuisen aurinkoa elämään. Aloitimme puolison kanssa luistelun tauon jälkeen. Alkukompuroinnin jälkeen rytmi löytyi taas ja oli kiva viilettää talvisella Saimaalla:)
VastaaPoista