Huomaan taas, kevään edistyessä ja valon lisääntyessä, voimaantuvani :). Nellin kuolema tuntuu ajoittain hyvin kaukaiselta, toiselta elämältä......pystyn ajattelemaan häntä ilman suurta lamaannuttavaa kipua. Aika on siinä suhteessa tehnyt tehtävänsä. Niin ja kaikki se tuki, mitä olen saanut ja miten olen tätä surua käynyt läpi. Ajatukset ovat pyörineet taas enemmän Nellissä, kun olen lähdössä toiseen kuntoutusjaksoon. Keräsin valokuvia, kirjeitä, cd:tä ym., jotka ovat tärkeitä minulle. Huomasin myös kokoavani jonkinlaista koostetta muistonäyttelystä, jonka pidin vajaa vuosi Nellin kuoleman jälkeen kotikaupungissamme Pieksämäellä. Olen ajatellut koota sen näyttelyn tännekin, kunhan saan niin paljon itsestäni irti.....
Luin vieraskirjaa.....ja itku tuli, niin ihania ja myötäeläviä ihmisten kommentit ja pitkätkin tekstit olivat. Moni kirjoitti omista murheistaan. Yksi tarkoitus minulla olikin saada muut puhumaan ja kertomaan omista kokemuksistaan. Vaikeneminen ja tabujen piilottelu on mielestäni paha asia itselle ja toki lähipiirillekin. Koen saaneeni hurjasti uutta ja ihmeellistä elämääni kokemusten jakamisen kautta :).Uusia ystäviäkin on tullut tämän surun kautta. Tuskin muuten olisin tavannut heistä ketään. Suru ja menetys voi olla uuden alku. Suru on ja pysyy, mutta muoto muuttu helpommin kestettäväksi. Huomaan, etten enää ajattele itseäni ensisijaisesti lapsensa menettäneenä äitinä vaan melkein kokonaisena ihmisenä ja naisena. Iloakin on jo tullut elämään :).
Viime kesänä maalasin kuvan maalauksen, jonka nimi on "Yhteys". Maalaus syntyi hyvin spontaanisti kuten sen nimikin. Jälkeenpäin ajateltuna maalasin sen yhteyden, joka minun ja Nellin välillä tulee aina olemaan. Vaikkei hän ole fyysisesti läsnä. Hän on mukanani joka paikassa: Sydämessä ja ympäröivässä ihanassa luonnossa ....ja meidän kaikkien läheisten muistoissa!
Tuota yhteyttä olen miettinyt paljon.
VastaaPoistaJa päätynyt ajatukseen, että vaikka lapseni halusi itse lähteä, niin hän ei lähtenyt katkaistakseen siteet meihin.
Hän ei vain enää kyennyt elämään.
Hänen oli mentävä, mutta minun ei tarvitse luopua rakkaudesta ja muistoista.
Ihan samoin olen ajatellut:). Nellin jättämissä viesteissäkin hän korostaa sitä, että hänen ruumiinsa vain häviää:
VastaaPoistaMegadethin laulun sanoissa( Nelli jätti viestiin) sanotaan:" Joten kun luette tämän, ystäväni tietäkää. Haluaisin jäädä luoksenne. Olkaa kilttejä ja hymyilkää, kun ajattelette minua. Vain ruumiini on poissa."
Irtipäästäminen on kovin vaikeaa, mutta aika antaa voimaa myös siihen. Vaikka ei päivääkään kulu muistamatta, poismenon oppii jotenkin käsittelemään. Muistot ja rakkaus, ne säilyvät.
VastaaPoistaKauniin taulun olet tehnyt! Kun Lapseni kuoli, pelkäsin hirveästi, että hän katoaa. Ilahduin, kun sain yhteyden, mutta pelkäsin, milloin menee kauemmas. Nyt olen rauhoittunut, sillä tarpeen tullen yhteys syntyy ja joskus jopa ilolla yllättää. Mutta ihmisenä ja äitinä sitä ihmislasta on välillä niin ikävä, ei voi halata konkreettisesti.
VastaaPoistaLuin tämän muistoblogin läpi. Otan osaa syvään suruusi. Tuo on fraasi, mutta muuta en osaa sanoa, tai löydä parempia sanoja. Olen kokenut menetyksiä paljon, mutta lastani en ole menettänyt. Erittäin kaunis ja koskettava on tuo taulusikin. Surutyö on rankkaa. Olen tehnyt sitä oman äitini kuoleman jälkeen nyt ihan tosissani. Surulla ei ole aikataulua ja jokainen suru on ainutlaatuinen. Itse olen käyttänyt apuna surun käsittelyssä ihan kirjaa; Surun työstäminen on sen nimi. Se antoi luvan surra omassa tahdissaan, antoi välineitä tutkailla menneisyyttä, keskeneräiseksi jääneitä asioita. Sinulla on selvästi hyvä ote suruusi, uskallat kokea sen pohjia myöten, elää sitä läpi.
VastaaPoista