Tyttäreni Nelli Valpuri kuoli 27.09.2008. Hänen elämänsä oli ollut hyvin raskasta mielenterveysongelmien ja päihderiippuvuuden vuoksi jo vuosia. Hän päätti lakata elämästä.....Vaikka me läheiset kuinka rakastimme, yritimme auttaa ja tukea, niin emme kyenneet häntä pelastamaan. Tässä blogissa muistelen ja kerron hänen elämästään sellaisena kuin sen näin ja koin. Kerron myös suruun ja menetykseen liittyvistä tunteista ja kokemuksista.

tiistai 11. lokakuuta 2011

PÄIVIÄ JA PÄIVIÄ

Nellin saattopäivä oli kolme vuotta sitten tänään. Ilma oli hyvin samankaltainen, kostea ja kylmä. Aurinko ei kyllä pilkistänyt yhtään, kuten tänään. Oma elämäkin menee samalla tavalla. Nyt pilkistää jo aurinko ja iloa löytyy arjesta:). Oma osuutensa on varmasti ihanalla vertaisryhmällä, jonka kanssa sain viettää viikonvaihteen. Jokainen oli etsinyt itselle tärkeitä runoja. Luimme niitä ja valitsimme sitten ne, jotka koskettivat eniten. Tämä seuraava oli niin totta Nellin kohdalla, etten voinut sitä ohittaa.

VÄÄRÄÄN MAAILMAAN

Sinä etsit, löysit ja hukkasit
elämän avaimen
sinä etsit, etsit ja kaipasit
halusit totuuden, vain sen
yhä kauemmaksi sinä kaipasit
ja yhä syvempään
yhä lähemmäksi sinä taistelit
yhä syvempään sisään
ja mä kuulin sun huutosi
vaimean
ja mä kuulin sun huutosi haihtuvan
ja mä luulin et tiesin ja tiesinkin
mihin

sinä synnyit väärään maailmaan

voisin tulla luoksesi taivaaseen
jos uskoisin
voisin liittyä saatanan joukkoihin
jos uskoisin niihin
jos mä laitan sieluni kiertämään
aina radallaan
niin en voisi kohdata ystävää
joka hajoaa maailmaan
olit vangittu tuuleen ja myrskyihin
olit kahlittu maahan ja aivoihin
olit kiedottu ihmisen nahkoihin
ohuisiin

sinä synnyit väärään maailmaan
unien taa
sun kotimaas
katoaa

Ismo Alanko - 95

Onnellista on se, että voimme löytää monenlaisia "pelastusrenkaita"
                                                  













Lähettänyt klo
Tunnisteet:

3 kommenttia:

  1. Mk19. lokakuuta 2011 klo 19.12

    Voi miten tutuilta ajatuksesi taas tuntuvatkaan.
    Ja miten lohdullista että aina löytyy joku jolla on voimia irrottaa ja heittää pelastusrengas kun itse tuntuu ettei millään jaksaisi.

    Runo oli koskettava.
    Ismo Alanko sanoittajana teki minuun suuren vaikutuksen tänä kesänä, elokuun häävalssi oli tyttären valinta häävalssiksi.
    Sen sanojen koskettavuus juuri tämän meille läheisen parin kohdalla oli ihmeellistä.

    VastaaPoista
  2. Saila27. lokakuuta 2011 klo 21.58

    Miten koskettava runo ja kohtalo. En ole aiemmin käynyt tässä blogissasi, joten en tiennyt menetyksestäsi. Otan osaa. (Suru ei kai "vanhene" koskaan). En löydä sanoja, mutta halusin viestittää välittämisestä, muistamisen tärkeydestä, lähettää voimahalauksen.

    VastaaPoista
  3. Eija29. lokakuuta 2011 klo 17.01

    Kiitos kyllä jokainen pienikin ele lohduttaa:),

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)