Tyttäreni Nelli Valpuri kuoli 27.09.2008. Hänen elämänsä oli ollut hyvin raskasta mielenterveysongelmien ja päihderiippuvuuden vuoksi jo vuosia. Hän päätti lakata elämästä.....Vaikka me läheiset kuinka rakastimme, yritimme auttaa ja tukea, niin emme kyenneet häntä pelastamaan. Tässä blogissa muistelen ja kerron hänen elämästään sellaisena kuin sen näin ja koin. Kerron myös suruun ja menetykseen liittyvistä tunteista ja kokemuksista.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

PELKOA

Päivitin  puutarhablogiani ja päätin kurkata, onko täällä mitään uutta...... Ei ollut, mutten ole kirjoittanutkaan aikoihin mitään:(. Yritän reippaana tehdä kaikki asiat normaalisti, pärjätä arjessa. Pärjäänkin! Joulun lähestyminen kuitenkin aiheuttaa pelkoa, kuten kaikki muutkin juhlapyhät, jotka yleensä vietetään perheen kesken, yhdessä. Olen yrittänyt muistella niitä jouluja, jolloin lapset olivat pieniä ja joulut olivat hauskoja ja ihania.
Lapset tekevät mielestäni joulun :) Muistot ovat toisaalta ihania ja toisaalta menetys korostuu ja aiheuttaa kipua. Kateuskin hiipii mieleen....miksi juuri minä menetin lapseni???? Oikeasti olen kateellinen perheille, jotka saavat pitää lapsensa ja nauttia yhteisistä hetkistä vuosi toisensa jälkeen..... Ymmärrän, että suremiseen kuuluu myös näitä ikäviäkin tunteita, joita ei uskoisi olevankaan. Silti tuntuu pahalta! En haluaisi tuntea ainakaan kateutta. Se on niiiiiin turha ja ikävä tunne ja vahingoittaa vain itseä. Ehkä tämä helpottaa, kun pystyn sen julkisesti tunnustamaan!:)

Olemme tehneet tänään jo joulusiivousta ( siitä enemmän Siilin pihalla )ja kohta saan nauttia puhtaasta kodista.
Sytytän kynttilöitä Nellille ja yritän muistaa hänet innokkaana pienenä tyttönä, joka nautti täysin siemauksin jouluvalmisteluista. Väkelsi omia lahjoja mummoille, usein jotain tekstejä ja kuvia....niitä pitääkin etsiä :)

Joulun odotukseen kuuluivat myös joululaulut,-tarinat ja -runot. Niistä Nelli teki ihan omia versioita:). Joko hän kuuli väärin tai vain väänsi sanoja mieleisikseen:
" Heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi liaton....."
"... enkel-Barbien tie......"
Lähettänyt klo
Tunnisteet:

4 kommenttia:

  1. anja15. joulukuuta 2010 klo 18.05

    Eija, jaan kanssasi kaikki nämä tunteet, jotka juuri jouluna ja juhlapyhinä korostuvat. Mutta meidän on elettävä eteenpäin, vaikka sydämessämme on aina oleva suru ja suuri aukko. Lämmin halaus ja joulun toivotukset.

    VastaaPoista
  2. Pilviharso15. joulukuuta 2010 klo 21.18

    Halailen täältä minäkin ja komppaan muutenkin. Ei haluaisi olla kateellinen, mutta kyllä niitä tunteita käy kylässä myös. Kaikki on vain niin muuttunut.

    Taitaa Nelli olla nyt itse sellainen EnkeliBarbi.

    VastaaPoista
  3. Mk16. joulukuuta 2010 klo 5.41

    Jouluun liittyy paljon kauniita ja haikeita muistoja.
    Mutta minulla myös kipeitä.

    Lopetin pojan kuoleman jälkeen joulun koristelun ja laiton, teen vain laatikot ja paistan pienen kinkun.
    Kaikki muu tuntuu täysin toisarvoiselta ja turhalta.

    Minä en niinkään tunne kateutta, enemmänkin huolta ja pelkoa että tyttärelle sattuu jotain.
    Vaikka järki sanookin ettei huolehtiminen mitään auta.

    Halaus täältäkin!

    VastaaPoista
  4. Eija16. joulukuuta 2010 klo 10.25

    Kiitos lämpimistä viesteistä:) Niinhän se on, että teidän vertaisten olemassaolo on on ollut se hieno asia, jonka tämä suru on tuonut! Jokainen meistä käsittelee asioita eri tavoin. Ei varmasti ole oikeaa tai väärää, kunhan jokin auttaa! MK:n mainitsema pelko, että toisille läheisille sattuu jotain, on myös minulle tuttu:( ja varmasti muillekin. On vain elettävä näiden kaikkien tunteiden kanssa.

    Halauksia takaisin:)

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)